Politiikka on rikki

Kuva: Eduskunta

”Politiikka on rikki” sanottiin Perussuomalaisten vaalimainoksissa viime eduskuntavaalien alla. Se on täysin totta, politiikka on rikki. Se ei toimi kansalaisen eduksi vaan omaksi edukseen ja toiminnassaan poliitikot keskittyvät olemassa olevan koneiston ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Vaalien alla lausutut korulauseet unohdetaan valituksi tulemisen jälkeen, koska nelivuotiskauden ykköstavoite, valituksi tuleminen, tuli saavutetuksi. On siis alettava keskittymään siihen, että tullaan valituksi myös seuraavissa vaaleissa.

Isoja puolueita ja olemassa olevaa rakennetta tukee Suomessa ääntenlaskuun käytettävä suhteellinen d’Hondtin menetelmä, joka varmistaa sen, että todellisen muutoksen aikaansaaminen on erittäin vaikeaa. Äänethän lasketaan yhteen puolueittain, ja ehdokkaat asetetaan järjestykseen äänimääränsä perusteella, eniten ääniä saanut saa kaikki puolueen äänet, toiseksi eniten ½, kolmanneksi ⅓ ja niin edelleen. Suhteellisuus suosii isoja puolueita ja muodostaa piilevän äänikynnyksen, eli pienen puolueen tai valitsijayhdistyksen jäsen tarvitsee merkittävästi enemmän ääniä valituksi tullakseen.

Tätä mekanismia tukemaan puolueet tuottavat toisaalta ehdokkaita, joilla ei ole mitään muuta kuin poliittista ja järjestökokemusta, joten heidät saa muovattua puolueiden muotin mukaiseksi ja toisaalta hankkivat julkisuudesta tuttuja henkilöitä keräämään ääniä puolueen yhteiseen äänikassaan.

Loppujen lopuksi useimpien puolueiden ehdokkaiden mielipiteellä ei edes ole mitään väliä, sillä puolue kertoo edustajalle, mitä mieltä pitää olla ja puoluekuri pitää huolta siitä, että puolueen mielipidettä myös noudatetaan. Koska lisäksi suhteellisen vaalitavan vuoksi suurempi ehdokasmassa on parempi, tekevät puolueet vaaliliittoja, joiden ansiosta äänesi voi ääritapauksessa mennä aivan toiselle puolueelle, joka saattaa ajaa täysin muita asioita kuin niitä, joiden puolesta luulit äänestäneesi.

Arkadianmäellä pyöritetään yhtä isoa sirkusta, jossa neljän vuoden sykleissä vaihdetaan rooleja. Klovnista tulee tirehtööri ja leijonankesyttäjästä trapetsitaiteilija. Esitys pysyy silti samana. Julkisuudessa ollaan kovinkin eri mieltä asioista, mutta jotenkin asioista saadaan sovittua yhdessä valiokuntien suljettujen ovien takana. Takki kääntyy siten päin, mikä sopivimmalta siinä hetkessä sattuu tuntumaan, ja mielipiteen tai ehdotuksen laadun voi määrittää se, kuka sen sattuu lausumaan.

Lisäksi tuntuu siltä, että poliittisessa keskustelussa keskitystään tukemaan omia näkemyksiä toista osapuolta haukkumalla ja omia kannattajia kiihottamalla – ja valitettavan usein tunteisiin faktojen sijaan perustuen. Tätä harrastetaan periaatteessa kaikkien teemojen ympärillä ja joka suuntaan. Ilmeisin esimerkki on luonnollisesti maahanmuutto, josta en muista vuosiin käydyn järkevää keskustelua.

Kun pienimmätkin yksityiskohdat saa halutessaan – jos ei muuten, niin viimeistään tahallisella väärinymmärryksellä – muutettua lyömäaseeksi, on seurauksena toimimattoman keskustelun toinen ääripää, yltiövarovaisuus puheissa, eli poliitikot, jotka eivät sano mitään.

Itse puolestani uskon, että käytännössä kaikista perustelluista mielipiteistä ja näkemyksistä on löydettävissä jotain hyvää, ja pidän vallitsevaa keskusteluilmapiiriä valitettavana. Toivoisin, että politiikkaan (ja yleisesti suomalaiseen yhteiskuntaan) saataisiin rakennettua tuhoavan ja vastakkainasettelua luovan keskustelukulttuurin sijaan rakentava ja sivistynyt tapa keskustella. Tällä hetkellä poliitikot tuntuvat pyrkimään sen hajottamiseen ja eripuran luomiseen.

Tästä syystä en usko nykyisen kaltaiseen puoluepolitiikkaan ja haluan tarjota sille vaihtoehdon.

Käytän järjestelmää omaksi hyödykseni olemalla Liberaalipuolueen sitoutumaton eduskuntavaaliehdokas Uudenmaan vaalipiirissä. Minua voi äänestää numerolla 242.

Merkitty: ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*